Yhteystietoni

Erkki Aronen

Puhelin:
040 525 8544

Sähköposti: erkki.aronen@peab.fi

Facebook:
Erkki Aronen

Uudet keinot

Maanantai 15.6.2009 klo 20:36


Meillä on ollut kotitalonyhtiössä ongelmia sadevesien hallinnassa. Osassa rivitaloyhtiömme asuntopihoista on vesi lähtenyt pois pihanurmilta liian hitaasti. Niinpä päätimme edellisessä yhtiökokouksessa tehdä ongelmapihoihin uudet salaojat.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli kaivaa uudet salaojat lapiolla vanhojen salaojien kanssa samoihin vanhoihin uriin. Niinpä tilasin pihaamme ison kasan salaojasepeliä ja pitkät pätkät uutta salaojaputkea. Sitten aloimme suunnitella työn aloittamista. Linjasimme salaojien pituuksia ja laskeskelimme millaisia kaatoja olisi tehtävä.

Melko nopeasti huomasimme, että pelkkä salaojitus ei riitä. Jos haluaisimme saada salaojat kunnolla toimimaan, tulisi myös salaojien laskuoja kaivaa syvemmäksi. Tämän ajattelimme kuitenkin olevan jo konetyötä. Niinpä otin yhteyttä tuttuun traktorimieheen. Hän tuli paikalle tutkailemaan mahdollisesti tilattavaa kaivuutyötä.

Hetken asiaa tutkittuamme sanoi traktorimies, että hänen koneensa ei ole työhön paras mahdollinen. Hänellä olisi kuitenkin tuttu urakoitsija tiedossa ja tällä olisi tarjolla olevaan työhön mainiosti soveltuva kalusto. Näin päädyimme kutsumaan vielä toisenkin koneurakoitsijan paikan päälle.

Toinenkin koneurakoitsija tuli ripeästi paikalla katsastamaan tarjolla olevaa työtä. Hänen kanssaan päädyimmekin yhteistyöhön ja sovimme tekevämme työn mahdollisimman nopealla aikataululla, jotta pihat saadaan kuntoon ennen kohta tulevaa juhannusta. Lisäksi urakoitsija ehdotti muutoksia tehtäviin salaojalinjoihin. Muutoksilla saisimme nopeutettua työtä ja vähennettyä tehtävää kaivuuta. Suostuimme koolla olevan raadin kanssa yhdessä tuumin ehdotettuihin muutoksiin, koska ne olivat meille selvästi  edullisempia alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna.

Menneenä viikonloppuna oli sitten työn käytännön toteutuksen aika ja nyt meillä sitten on uusia salaojia roppakaupalla. Työ saatiin valmiiksi lauantai-iltana ja melkein heti perään alkoi rajut ukkossateet. Saimme todeta työn onnistuneen mainiosti ja teon osuneen todella hyvään ajankohtaan. Jos olisimme viivytelleet vielä yhden päivän työn aloituksella, olisi maa ollut todella märkää ja työn jälki varmasti paljon rumempaa.

Edellä oleva esimerkki osoittaa mielestäni kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, ettei kannata kangistua vanhoihin kaavoihin ja tehdä asioita sillä tavoin kuin ne on aina ennenkin tehty. Toinen asia on se, että kannattaa kuunnella kokeneita konkareita monelti eri suunnilta. Vanha sanontakin kuuluu, että työ tekijäänsä opettaa. Ja näitä käytännön oppeja kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää hyväkseen. Tälläisiä asioita oikein yhdistelemällä päästään hyvään lopputulokseen ilman, että tarvitsee aina niin sanotusti keksiä pyörä uudelleen.