Yhteystietoni

Erkki Aronen

Puhelin:
040 525 8544

Sähköposti: erkki.aronen@peab.fi

Facebook:
Erkki Aronen

Valtuustosoudut

Lauantai 27.6.2009 klo 21:20


Eilen oli Lohjan järvipäivien avajaisnumerona harrastelijoiden soutukilpailut. Yhtenä sarjana oli kunnanvaltuustojen välinen soutukilpailu. Mukaan oli kutsuttu kaikki Lohjan ympäryskuntien valtuustot omalla soutujoukkueellan tai halutessaan jopa kahdella joukkueella. Haaste oli otettu mukavan runsaalla joukolla vastaan, koska mukaan oli saatu seitsemän joukkuetta.

Lyhykäisyydessään kilpailun kulku on seuraava. Kussakin joukkueessa on kuusi jäsentä, joista vähintään yksi on nainen. Kilpailussa soudettava matka on kolme kertaa kaksi kilometriä. Veneessä on kerralla aina yksi soutaja ja yksi melalla perää pitävä. Keskimmäisellä osuudella on soutajana oltava nainen. Voittajaksi selviytyy se joukkue, joka suorittaa soutuosuudet nopeimmin lävitse. Kaikki kolme matkaa soudetaan peräkkäin ja venekuntien vaihdot suoritetaan lennossa.

Vihdin joukkue oli souduissa mukana toista kertaa, mutta tällä kertaa oli kaikki joukkueen jäsenet vaihtuneet viime vuodesta. Sijoitus kuitenkin pysyi samana eli joukkueemme oli jälleen viidentenä. Edellisvuotta hienommaksi tämän vuoden suorituksen tekee se, että viime vuonna oli mukana vain viisi joukkuetta ja tänä vuonna siis seitsemän.

Itse olin hieman jännittynyt miten hommassa mahtaa käydä, koska en ole harrastanut soutamista kuin satunnaisesti. Ja tänä vuonna ei ole tullut soudettua vielä kertaakaan. Paikanpäällä kuitenkin ilmeni, ettei kilpailu ole kovin vakavamielistä. Tärkeämpää oli osallistuminen ja karnevaalitunnelma. Sekä tietysti Vihdin esille tuominen.

Vihdin esille tuominen onnistui todella hyvin, koska meillä oli komeat oranssit kilpailupaidat ja niihin painettu selkään TEAM VIHTI. Jopa kilpailun kommentaattori käytti meitä rannalla merkkipoijuinaan kuulutustensa yhteydessä. Milloin piti lähdön olla siellä missä Vihtiläiset seisovat ja vähän ajan päästä ilmoitettiin soutajien vaihtopaikan olevan Vihtiläisten luona. Tällä saimme paljon mainosta läsnäolollemme.

Kilpailun jälkeen oli kaikilla joukkueemme jäsenillä mukavaa ja ennen kaikkea sellainen tunne, että kannatti osallistua. Tämä on mielestäni parasta mahdollista yhteistyötä kotikuntamme hyväksi. Unohdetaan puoluerajat ja muodostetaan joukkue, jolla pidämme kotikuntamme lippua korkealla. Ja oli myös hienoa huomata, että monista naapurikunnista oli väki lähtenyt liikkeelle samoissa ajatuksissa.

Itse olen innokas varavaltuutettuna osallistumaan jatkossakin vastaavanlaisiin tilaisuuksiin, jos varsinaisia valtuutettuja ei saada liikkeelle. On tärkeää, että kuntamme luottamushenkilöt ovat mukana viemässä kuntaamme eteenpäin myös leikkimielisissä tempauksissa, eikä aina pelkästään virallisissa kokouksissa ja neuvotteluissa.