Erkki Aronen
Puhelin:
040 525 8544
Sähköposti: erkki.aronen@peab.fi
Facebook:
Erkki Aronen
Erkki Aronen
Puhelin:
040 525 8544
Sähköposti: erkki.aronen@peab.fi
Facebook:
Erkki Aronen
Vihdin verotTiistai 10.11.2009 klo 17:27 Eilen oli Vihdin kunnanvaltuustolla kokous, jossa päätettiin vuoden 2010 verotuksesta. Käsiteltävänä oli kiinteistöjen verotus ja kuntalaisten palkasta otettava tuloverotus. Asiassa oli pohjalla kunnanhallituksen esitys, jota edelsi kunnanjohtajan esitys kunnanhallitukselle. Kunnanjohtaja oli esittänyt kunnanhallitukselle sekä kiinteistöveron että tuloveron nostamista. Kunnanhallitus päätti kuitenkin äänestyksen jälkeen ehdottaa valtuustolle vain kiinteistöverojen nostoa. Kunnanvaltuustossa asiaa puitiin monelta kannalta ja lopulta asiasta äänestettiin tuloveron osalta kolmeen kertaan ja neljän eri veroprosentin väliltä. Kiinteistöverosta äänestettiin kahteen otteeseen ja kolmen eri vaihtoehdon väliltä. Kummassakin verossa sai eniten kannatusta kunnanhallituksen esitys. Näin ollen Vihdin tuloveroprosentti pysyy vuonna 2010 samana kuin on ollut vuonna 2009. Kiinteistöveroa nostetaan kaikkien verotusryhmien osalta vuoden 2010 alusta. Miksi tälläiseen ratkaisuun sitten tultiin? Lyhyesti sanottuna vasemmisto oli kunnanjohtajan kannalla ja olisi halunnut nostaa sekä tulo- että kinteistöveroja. Oikeisto taasen halusi nostaa vain kiinteistöjen verotusta ja pitää tuloveron vuoden 2009 lukemassa. Pienpuolueet olivat myöskin pitkälti tuloveroprosentin noston kannalla. Kaikki heistä ei kuitenkaan olisi ollut valmiita nostamaan tuloveroa kunnanjohtajan alkuperäisessä esityksessä olleeseen 20 prosenttiyksikköön. Kiinteistöveroa yritti muokata mieleisekseen pienpuolueiden erilaiset ehdotukset, joista myös äänestettiin. Kiinteistöverojen nostosta kunnanjohtajan alkuperäisen esityksen mukaisesti oli samaa mieltä kaikki kolme valtuuston isoista puolueryhmistä. Miksi vasemmisto ja osa pienpuolueista sitten halusi niin hanakasti nostaa sekä tulo- että kiinteistöverotusta? Tämä yksinkertaisesti sen takia, että Vihdin verotulot pienenevät ennusteiden mukaan vuonna 2010 ja tämä olisi haluttu kompensoida korkeammalla verotuksella. Korkeammalla verotuksella olisimme saaneet taattua peruspalveluiden pysymisen kaikkien kuntalaisten saatavilla. Mitä veroratkaisu käytännössä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että Vihdin on säästettävä rahat jostain tai ajaudumme kriisikunnaksi. Tämä taasen tarkoittaa palveluiden vääjäämätöntä karsimista. Vielä sitten hieman matematiikkaa, jotta kaikki tajuaisivat mistä on kyse. Kunnan talous on painumassa näillä näkymin ensivuonna 8 miljoonaa alijäämäiseksi. Kunnanjohtaja esitti, että veronkorotuksilla ja säästöillä olisi katettu tuosta summasta hieman yli puolet. Tällä olisi saatu taattua se, ettei kunnan tase painuisi ensi, eikä tulevina vuosina negatiiviseksi. Silti siis olisi oltu tappiolla eli saatu vähemmän rahaa, kuin olisi käytetty. Tuloverojen korotus olisi tuonut Vihdin kassaan noin kolme miljoonaa lisää rahaa. Nyt tätä summaa siis ei saada vaan sekin on säästettävä. On siisi säästettävä lähes seitsemän miljoonaa. Tuossa siis piilee se ero, josta eilen valtuustossa puhuttiin. Vasemmisto olisi halunnut säästää reilut kolme miljoonaa ja oikeisto nyt siis säästää lähes seitsemän miljoonaa. Tämä on siinä mielessä kummaltakin ryhmältä melko rohkeaa, koska kunnanjohtaja pystyi ehdottamaan vain vajaan kahden miljoonan säästöt ilman kunnan tarjoaman palvelutason laskemista. Vielä hieman esimerkkejä siitä, mitä kunnanjohtajan esitys pitä sisällään ja mitä jo tällä hetkellä toteutetaan. Kunnan työntekijän sairaslomaa ei sijaisteta, jos sairauspoissaolo on alle neljä päivää. Tämä koskee niin opettajaa kuin talonmiestäkin. Tämä tarkoittaa siis jo nyt sitä, että jokaisessa Vihdin koulussa on joka päivä luokkia ilman omaa opettajaa tälläkin hetkellä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jossain Vihdin kunnan kiinteistössä muhii tälläkin hetkellä home, jota ylityöllistetyt talonmiehet eivät ehkä huomaa. Ehdotus piti sisällään myös, että jokainen kunnan työntekijä voisi pitää vapaaehtoisesti vuonna 2010 kolme palkatonta vapaapäivää. Tämäkin aiheuttaisi lisää vajausta kunnan henkilöstössä. Miksi sitten haluan tuoda näin räikeästi esiin kunan henkilökunnan. Sen sen vuoksi, että Kokoomus ilmoitti eilen valtuustossa kuullussa ryhmäpuheenvuorossaa yksiselitteiseksi säästökohteeksi kunnan henkilöstön lomautukset ja irtisanomiset. Tämä siinä mielessä loogista, että palvelut tuottaa ihminen ja kunnassa siin kunnan työntekijä. Toinen säästökohde, jota on julkisuudessa esitelty myös kuntalaisille on palveluverkon muuttaminen. Tämä pitää siis sisällään näillä näkymin viiden kyläkoulun lakkauttamisen ja vielä esille tulemattomia päiväkotien sekä muiden tilojen keskittämisiä. Kolmas säästökohde on tietenkin sellaisten palveluiden lakkauttaminen tai rajoittaminen, joita laki ei vaadi. Näitä on kirjastot, museot, urheilukenttien ylläpitö, leikkipuistojen ylläpito, kaikenlaisen yhdistys- ja järjestötoiminnan tukeminen, katujen valaisu, leirien ja uimakoulujen järjestäminen. Lista on pitkä ja jäljelle ei enää paljoa jää. Kaikesta huolimatta on kaiketi todettava, että kansa on viimesyksynä kunnallisvaaleissa puhunut ja nyt pulinat pois? |