Erkki Aronen
Puhelin:
040 525 8544
Sähköposti: erkki.aronen@peab.fi
Facebook:
Erkki Aronen
Erkki Aronen
Puhelin:
040 525 8544
Sähköposti: erkki.aronen@peab.fi
Facebook:
Erkki Aronen
Sopien ei sotienSunnuntai 2.5.2010 klo 11:39 Otsikon luotsaamaa linjaa veresti eilen SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen Nummelan työväentalo Rientolassa pitämässään vappupuheessa. Hän muistutti, että SDP on viimeiset 70 vuotta, aina Väinä Tannerin ajoista lähtien, pyrkinyt hoitamaan asiat "sopien, ei sotien". Tätä linjaa ollaan kaivattu ja tullaan kaipaamaan varmasti vielä enemmän tulevaisuudessa. Linja olisi saavutettava sekä kunta- kuin valtakunnan politiikassakin. Myös työmarkkinapolitiikassa olisi tärkeää palata otsikon mukaiselle tielle. Hajoita ja hallitse politiikka, jota tällä hetkellä valtaa pitävät puolet harjoittavat, ei ole kovinkaan pitkälle kantavaa toimintaa. Sillä on yleensä lieveilmiöitä, jotka tulevat näkyviin viimeistään seuraavalla vaalikaudella. Tästä hyvänä esimerkkinä SDP:n kannanotot maahanmuuttopolitiikasta ja muiden puolueiden vastaanotto SDP:n linjoihin. Voidaan toki sanoa, että on rasistista tuomita työperäinen maahan muutto näinä aikoina. Voidaan kuitenkin myös kysyä, kestääkö Suomen valtiontalous 300 000 työtöntä työikäistä ihmistä. SDP:n poliittisissa linjauksissa ei kestä. Niinpä on odotettava, että Suomessa syntyy tarve työperäiselle maahanmuutolle ja vasta sitten tälle taas annetaan hyväksyntä. Myös viimeaikojen työmarkkinat ovat olleet palaamassa aikaan, jolloin työntekijöiden edustajille ei annettu kunnollista asemaa neuvottelupöydissä. Ei haluta sopia asioista valtakunnan tasolla vaan ollaan vierittämässä päätöksiä alas päin, aina yritystason neuvotteluihin saakka. Ei haluta ottaa enää käyttöön pitkää hyväksi havaittua tulopoliittista kokonaisratkaisua. Ei myöskään haluta huomioida kansakunnan etua vaan nostetaan yrityksen etu ensimmäiselle sijalle. Tälläinen toiminta ei sovi siihen tapaa, jolla SDP haluaa asioita hoitaa. Asioista tulee pystyä neuvottelemaan riittävän korkelalla tasolla, jotta kaikkien osapuolten asema neuvotteluissa on tasapuolinen. Kaikesta huolimatta oikein sopuisaa Vapun jälkeistä aikaa! |